Tervetuloa Tepaston Vesihuolto-osuuskunnan sivulle

Vesiosuuskunta on perustettu vuonna 1984 toimittamaan puhdasta vettä Tepaston kylän vakituisille asukkaille ja mökkiläisille . Osuuskunnassa on 75 osakasta ja saman verran liittymiä, joista 38 omakotitaloa, yksi koulu, kolme rivitaloa, yksi jääkiekkokaukalo ja yksi entinen Seurantalo. Loput 33 on vapaa-ajan asuntoja. Paloposteja 3 kpl, runkolinjaa yhteensä n.15 kilometriä, josta halkaisijaltaan 90mm putkea on13 km eli pumppaamolta kylälle ja sieltä Lehtiniemeen ja Leppäniemeen. Halkaisijaltaan 63 mm 2 km Ylitalon Uskon talolta Koskenniemelle. Pumppaamo on rakennettu suuren kaltion päälle Moskuvaaran taakse Savikuruun Aimo Ylitalon omistamalle maalle. Pumppaamossa on 2000 litran painesäiliö ja 2 Danforssin uppopumppua. Kaltiossa on runsas vedentulo, joten siitä riittäisi vettä paljon suuremmankin kylän kulutukseen. Kokonaiskulutus ajalla 2005-2006 oli 11741 kuutiota.(11741000 litraa eli yli 11miljoonaa litraa)

Osuuskunnan puhenjohtajana on ollut perustamisesta lähtien Matti Autto, ja toiminnanjohtajana Juhani Alatörmänen.

vedenottamo
Hallituksen jäsenet;  
Aila Taponen, Juhani Tapio, Veikko Sadinmaa, Jouko Paksuniemi  
Tilintarkastajat;  
Oili Tapio,  Matti Keskitalo  

Tepaston kyläkirja Jokivarsia ja Juurakoita julkaistiin 16.12.2006 ja sitä voi ostaa Tepastosta puheenjohtajalta/sihteeriltä. Kirjan kustansi Tepaston Maa-ja Kotitalousseura ry.

Meihin saat yhteyden:

Vesiosuuskunnan pj. Matti Autto 040-5569828

Toiminnanjohtaja Juhani Alatörmänen 040-5492390
juhani.alatormanen@pp.inet.fi